MATKAILIJAN KEMIJÄRVI

24-77-DSC 5935Suomu on Kemijärven kunnassa, Napapiirin kainalossa sijaitseva legendaarinen tunturi, jonka huippu kohoaa 409 metrin korkeuteen. Tunturin kehittäminen alkoi 1960 – luvulla, jolloin avattiin tunturin ensimmäinen hissi ja kahvila. 60-luvun jetset otti pian suomun omakseen ja tunturissa viihdyttiin sekä hiihdon että muun huvin merkeissä. Matkailijoita saapui Suomulle erilaisten aktiviteettien houkuttelemana – tunturi oli suosittu sekä kesällä että talvella. 1970 – luvulla Suomulla hiihdettiin HotDogia, joka sittemmin kehittyi Freestyle hiihdoksi. Suomun maamerkki on kota rakennus. Se aito ja alkuperäinen löytyy edelleen tunturin läheisyydestä Napapiiriltä.

suomu rinnek 85
Tänään Suomulta löytyvät Suomen parhaimmistoon kuuluvat rinneprofiilit, jotka vastaavat vaativimmankin laskettelijan toiveita. Majoitustarjontaa löytyy moneen makuun – lähestulkoon kaikkea hulppeasta hotellihuoneesta ja luksusmökistä pelkistetympään vaihtoehtoon. Ohjelmapalveluista löytyy tarjontaa kaikille, perheen pienimmästä isoimpaan ja luonnollisesti kaikkina vuodenaikoina. Kattavat kaupungin palvelut löytyvät puolestaan kunnan keskuksesta, Kemijärveltä, runsaan puolen tunnin ajomatkan etäisyydeltä tunturista.


Suomulla nautit erämaan tunnelmasta keskellä ei mitään - kuitenkin niin lähellä kaikkea. Tule, tutustu ja ihastu aitoon Suomuun! Tarkemmat tiedot Suomun palvelutarjonnasta löydät www.suomu.com ja www.visitsuomu.com


 

  • PYÖRÄILYÄ 3
  • SAMOILUA 1
  • KARTAN TUTKISKELUA 1
  • MARJASTUS 1
  • METSÄSTYS 2
  • ONGINTAA 1
  • POIKA RANNALLA VERSIO 3
  • PYÖRÄILYÄ 3
  • SAMOILUA 1
  • KARTAN TUTKISKELUA 1
  • MARJASTUS 1
  • METSÄSTYS 2
  • ONGINTAA 1
  • POIKA RANNALLA VERSIO 3

Pyöräilyreittejä

Kemijarvi yleis kemijarvi suomu luusua juujarvi raajarvi

Kemijärvi yleinen
(kävely-pyöräily)

Kemijärvi-Suomu Luusua-Juujärvi-Raajärvi

Hiihtoreittejä

kemijarvi keskusta suomu peurakangas poyliovaara
Kemijärvi keskusta Suomu Peurakangas Pöyliövaara-Pitkäkangas


No Man's Land - Kemijärvi Matkailuinfo +358 (0)40 1892 050

Info palvelee maanantaista perjantaihin klo 12 - 16.
Jaakonkatu 2-4, 98100 Kemijärvi
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

naava logo2

Naava - Kemijärvi-Pyhä-Luosto


Matkailuneuvonta ympäri vuoden: +358 (0)40 767 1144 

Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Anna palautetta / Ota yhteyttä