MATKAILIJAN KEMIJÄRVI

1600-luvulla kuivattu hauki oli Kemijärven tärkein kauppatavara. Yhä edelleen Kemijärveä pidetään Suomen parhaana haukivetenä. Toki muutakin kalaa Kemijärvestä saadaan, muun muassa muikkua, ahventa ja järvitaimenta. Kemijärvessä elää myös maailman pohjoisin luontainen kuhakanta. Tuore kala ja muut luonnon antimet ovat paikallisen keittiön parasta antia. Kemijärveläiset herkut valmistetaan perinteitä noudattaen paikallisista, puhtaista raaka-aineista. Tervetuloa herkuttelemaan Kemijärvelle!

 

Kemijärveläiset Kampanisut

Torttu eli ”kampanisu” on perinteinen peräpohjalainen leivonnainen. Kemijärvellä kampanisulla on viisi sakaraa. Tortulla voit herkutella paikallisissa kahviloissa, ostaa sitä mukaasi torilta tai ruokakaupoista.

Kemijärviläinen kampanisu:

½ kg voita
1 kg vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
½ tl soodaa
4 dl kermaviiliä ja vähän vettä tai
2 dl kermaviiliä ja 1-2 dl vettä (veden määrä riippuu jauhojen laadusta, mutta näppituntumalla)

Voi ja vehnäjauho-sooda-leivinjauheseos nypitään murumaiseksi ja lisätään neste.
Puristellaan kiinteäksi taikinaksi. Ei vaivata kauheasti.
Paistetaan 250 asteessa n. 10 min.:n kuluttua voi alkaa seuraamaan torttujen väriä.

Taikinan voi tehdä edellisenä päivänä ja pitää kylmässä. Vähän ennen leipomista nosta taikina notkistumaan.
Ja jos haluaa makeampia niin voi lisätä vähän sokeria jauhoseokseen.

Maukkaita kampanisuja!


No Man's Land - Kemijärvi Matkailuinfo +358 (0)40 1892 050

Info palvelee maanantaista perjantaihin klo 12 - 16.
Jaakonkatu 2-4, 98100 Kemijärvi
Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

naava logo2

Naava - Kemijärvi-Pyhä-Luosto


Matkailuneuvonta ympäri vuoden: +358 (0)40 767 1144 

Email: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Anna palautetta / Ota yhteyttä